Mikä on sinun miksi?

Suunnan valitseminen on tärkeää, sillä ilman suuntaa pyörii helposti paikallaan ympyrää. Tavoitteita asettamalla luomme itsellemme suunnan. Suurin osa yhteisöstämme tavoittelee jotain vielä saavuttamatonta, kuten hoikempaa ulkomuotoa tai parempaa suorituskykyä. On tavoite oikeastaan mikä vaan, välillä on syytä pysähtyä hetkeksi ja miettiä, miksi tavoite on tärkeä. Miten muuten voisi tietää onko valitsemamme suunta meille oikea?

Kuva: urbananimalathletics.com

Kaikilla ihmisillä on unelmia ja monella ne on jopa jalostettu tavoitteiksi. Tavoitteen laatiminen ei ole vaikeaa. Se vaatii vaan päätöksen. Suunnitelman laatiminen tavoitteen saavuttamiseksi on myös helppoa. Sen jälkeen alkaa vaikein osuus, itse tekeminen. Suunnitelman suorittaminen ei sekään ole teknisesti vaikeaa, mutta suunnitelmassa pysyminen saattaa olla. Moni kadottaa suunnan matkan varrella, kun joku muu asia alkaa kiinnostamaan enemmän.

Tavoitteet ovat vahvasti sidottuina arvomaailmaamme. Mikäli tavoite ei ole synkassa arvoihimme, on todennäköistä ettei tavoite ole tarpeeksi tärkeä ja jää sen takia saavuttamatta. Tästä syystä kannattaa uhrata muutama minuutti miettimiseen onko tavoite tarpeeksi tärkeä vai ei.

Kaikkialla puhutaan motivaatiosta. On motivaatiovideoita, motivaatiokirjoja ja facebook feedi täynnä motivaatiomemejä. Yleisimmin motivaatiosta puhutaan, kun on kyse sen puutteesta. "En ole treenannut. Motivaatio on jotenkin hukassa". Ensinnäkin olen sitä mieltä, että sana "motivaatio" on täysin yliarvostettu. Siitä on viimeaikoina puhuttu niin paljon, että osa käyttää sitä jo tekosyynä. Aina ei tarvii olla innoissaan tehdessään jotain. Kyllä, sen täytyy jotenkin tuoda mielihyvää, mutta eihän se tarkoita että tarvitsee aina olla niin motivoitunut. Kunhan ottaa itseään niskasta kiinni ja tekee sen mitä pitää tehdä, jos haluaa saavuttaa tavoitteensa. Missään nimessä en suosittele itsepäisyyttä, vaan enemmänkin hetkeksi pysähtymistä ja syiden miettimistä.


Kuvitellaan, että haluat nostaa enemmän rautaa. Laadit tavoitteen työntää 100 kg suorille käsille pääsi yläpuolelle. Kirjoitat tavoitteen ylös ja teet suunnitelman miten aiot saavuttaa sen. On aika ruveta töihin. Jostain syystä vaivannäkö ei kuitenkaan kiinnosta sinua mitenkään ja joudut raahaamaan itsesi salille päivä toisensa jälkeen. Miksi? Koska luultavasti et ole miettinyt tavoitettasi tarpeeksi. Ehkä syy miksi haluat olla vahva, ei olekaan ihan selvä. Tavoite ei ole tarpeeksi tärkeä ja sen takia työmoraali ei riitä. Ehkä on syytä miettiä onko kyseinen tavoite sinulle tärkeä sittenkään, vai oletko vaan kiireessä tehnyt päätöksen tulla vahvaksi sen enempää sitä miettimättä. Moni liikkuu vaan näyttääkseen hyvältä. Siinäkään tavoitteessa ei ole mitään vikaa. Hyvältä näyttäminen ei ole pinnallinen arvo, jos tiedät miksi sinulle on tärkeä näyttää hyvältä.


Tavoitteen motivaattori voi olla joko ulkoinen tai sisäinen. "Keppi tai porkkana" ovat tyypillisiä ulkoisia motivaattoreita. Palkinto tai rangaistus tulee tällöin kehosi ulkopuolelta. Teet tarvittavan siitä syystä, että lopputulos on sinulle mieluisa. Sisäiset motivaattorit ovat tyypillisesti henkilökohtaisempia. Ehkä teet jotain, koska se on mieluisaa tai tunne sen jälkeen on sinulle mieluisa. Sisäiset motivaattorit ovat yleensä vahvempia koska saamme niistä enemmän mielihyvää henkisesti. Tällöin jaksamme tehdä tavoitteemme eteen töitä, koska mielihyvä tulee sisältä eikä kehon ulkopuolelta.

Tee ihmeessä tavoitteita. Käytä kuitenkin tarpeeksi aikaa syiden miettimiseen. Suurin osam meistä haluaa vaikka ja mitä. Välillä kannattaa kuitenkin miettiä mitä oikeasti haluaa. Kärsiminen on aavistuksen helpompaa, kun tiedät syyn miksi kärsit.

Motivaatio hukassa?

Usein kuulee ihmisiltä miten motivaatio on hukassa tai miten ei kiinnosta treenata. Jopa sellaisilta jotka ovat olleet aktiivisia aiemmin. Kun kysyy heiltä "Oletko treenannut" niin vastaus on yleensä "En, kun motivaatio ollut hukassa". Missä vika kun motivaatio on kateissa?

Ensinäkin voin kertoa että vika on heissä. Vika on laiskuudessa, mikä piilotetaan sanalla "motivaatio". Itseni kohdalla ainakin voin kertoa että "motivaatio" on hukassa 9 kertaa 10:stä kun olen menossa treenaa. "En jaksais", "Ois muutakin tekemistä" tai "Kerkeen myöhemmin" on melko tavallisia lauseita päässäni ennen treeniä.

Mutta kun kyse ei ole siitä haluanko mennä ähisemään raskaan tangon alle vai en. Kyse on siitä että olen tehnyt päätöksen elää elämääni kurinalaisesti, laatia tavoitteita ja tehdä töitä niiden eteen. Kaikki se mikä on tavoittelemisen arvoista vaatii työtä, yleensä kovaa työtä. Monesti se vaatii päivästä päivään grindaamista. Jauhamista uudestaan ja uudestaan kunnes tuloksia tulee. Useinmiten  se jopa vaatii sen että teet jotain verrattain epämukavaa joka päivä.

Kun hyväksyy sen että tavoitteen saavuttaminen vaatii sen mikä tuntuu epämukavalta, niin asiat helpottuu. Tai asiat ei ehkä helpotu, mutta sä hyväksyt sen että töitä täytyy tehdä. Monesti kun hyväksyy olosuhteet, niihin asennoituminen helpottuu. Olet siis sitoutunut tekemään sen työn mitä se vaatii. Oli se sitten hauskaa tai ei. Tällöin motivaatiota ei tarvitse koska olet tehnyt päätöksen sitoutua työhön. Kyse on siis enemmän päätöksestä ja päättäväisyydestä kun mistään muusta.

Olen treenannut määrätietoisesti 12-v ikäisestä asti . Tavoitteenani oli olla suomen mestari jonain päivänä. Raahauduin treeneihin joka päivä vaikka väsytti ja vitutti. Voin melkein käsi sydämellä sanoa että 90% ajasta on tuntunut siltä että "Ah, ei taas!". Mutta joka kerta sinne vaan raahaudun. 10 v myöhemmin vuosien kurinalainen työ palkittiin kun voitin Vapaaottelun Suomen mestaruuden alle 80kg luokassa. Kun raahautumista tekee tarpeeksi usein, siitä tulee tapa. Täten voin sanoa että minun kohhdalla kyse ei ole motivaatiosta vaan siitä että teen treenin suunnitelman mukaan joka tapauksessa, oli mikä oli. Ei se aina ole kivaa, mutta teen sen silti.

Elämässä tulee aina olemaan asioita missä päässäsi kuuluu ristiriitaisia ääniä. Tai noh, en voi tietää muiden päistä, mutta minun päässäni ainakin kuuluu. En tiedä, ehkä oon hullu. Joka tapauksessa minun päässäni liikkuu usein ristiriitaisia ääniä. Toinen ääni sanoo treenin kohdalla "Äh, älä mene. Ansaitset levon. Sitä paitsi sulla on paljon muutakin mitä voisit tehdä." Sitten taas toisella olkapäällä istuu toinen Arttu joka sanoo "Hei!! Vähän asennetta peliin prinsessa! Mee sinne ja tee se mikä sun kuuluu tehdä!". Monessa muussakin asiassa elämässä kaksi ääntä kamppailee. Pitää vaan päättää kumpaa ääntä kuuntelee.

Kuva: T- Nation

En tiedä kuinka monta aamulenkkiä elämäni aikana olen juossut, mutta sen tiedän ettei kertaakaan ole vielä aamulla herätessäni ollut ekana mielessäni "Olenpa motivoitunut lähtemään lenkille". Motivaatio ei saa mua lenkille, päättäväissyys ja päätös pysyä suunnitelmassa saa.

Netti on täynnä motivaatio- lainauksia ja videoita joiden tarkoitus on antaa pieni potku perseelle jotta saat itsesi liikkeelle. Monesti ne saattavat auttaa, mutta ei nekään ole mitään taikavideoita. Taikaa ei ole olemassakaan. Tee vaan se mitä sun pitää tehdä.

Mun mielestä kun ihmiset hakee motivaatiota, he hakevat jotain ulkoista apua ongelmaansa. Päätös tulee sisältä ja sen voima on suurempi kun minkään ulkoisen mitä tulet ikinä löytämään.

Mikäli joudut etsimään motivaatiota tai kuulet jonkun valittavan motivaation puutetta, niin tiedät mistä on kyse: Päätöstä sitoutua ei ole tehty.

Itsenäisyys, ei itsestäänselvyys

Tänään Suomi viettää itsenäisyyspäivää. Yleinen ilmapiiri maassamme ei ole mitä mahtavin tällä hetkellä. Ei kyllä ollut ilmapiiri mitä mahtavin sodan aikanakaan, jolloin kansamme puolusti maatamme. Erona oli se, että siloin ei keskitytty valittamiseen, vaan tekemiseen.

Jokainen meistä on varmasti kuullut vanhemmilta, että elämä oli kovempaa ennen. Äitini kertoi miten hänen aikanaan hiihdettiin kouluun, vesi kannettiin ulkoa sisälle ja kesäloma meni peltotöissä. Lunta oli kaulaan asti, kesät talvet.

Vaikkakin tarinoissa on käytetty värikynää, niin totuuden siemen niissä ainakin piilee. Elämme omassa turvallisuuskuplassa, missä on verrattain vaaratonta. Kyllä, ihmisiä tapetaan ja ihmisille tehdään vaikka mitä, mutta Suomi on kaikista ongelmista huolimatta turvallinen linnunpesä verrattuna moneen muuhuun paikkaan maailmassa.

Turvallisuudessa piilee myös ongelma. Ensinäkin valitetaan kaikesta ja kaikkeen pitää löytää syyllinen. Mikäli joudut hankalaan tilanteeseen ja apu ei tule heti, syytetään yhteiskuntaa tai politiikkaa. Peiliin katsominen ja omien virheiden tunnistaminen on kadonnut. Toiseksi, turvallisuuden myötä katoaa myös vastuu omasta elämästä ja suorituskyvystään.

Muistan elävästi miten pienenä seisoin nyrkkeilysäkin edessä. Minulla oli perusta turvattu, mutta ajattelin kuitenkin, että koska olin yksin, niin kukaan ei suojaa minua pahalta, joten joudun kasvamaan tarpeeksi vahvaksi, jotta voin hoitaa sen puolen itse. Näin jälkeenpäin ajateltuna opetuksessa on paljon huonoa, mutta myös paljon hyvää. Huonoa on se, että ei ole tervettä 9-vuotiaan pojan kantaa moista vastuuta ja tästä kaikesta on ollut elämässäni haittaa jälkeenpäin. Toisaalta, se oli elämäni vahvistavin hetki. Tajusin silloin että olen vastuussa itsestäni.

Vastuunottaminen on vastuun ottamista myös omasta ja lähimmäisten turvallisuudesta. Kriisitilanteissa kuten sotiemme aikaan, maamme kansalaiset kantoivat vastuun koko kansasta. Toisiinsa piti pystyä luottamaan ja piti pitää myös huoli siitä, että rinnalla seisovat pystyivät luottamaan sinuun.

Itse yritän matkia sitä mentaliteettia mikä silloin oli. Ehkä olen vanhanaikainen, mutta kannan myös vastuuni. Minä olen vastuussa perheestäni ja heidän turvallisuudestaan, eivät poliisit eivätkä politikot. Minä olen vastuussa ja valmis puolustamaan myös ystäviäni ja muita läheisiä tarpeen tullen. Maailmassa ei voi aina vaan luottaa siihen, että joku muu puolustaa sinua. Minä pidän sitä vastuuttomana ajattelutapana. Ketju on yhtä vahva kun sen heikoin lenkki. Vastuuta on se, että ketjun lenkki joka koostuu sinusta on vahva.

Kannan myös vastuun siitä,  että lapseni osaavat puolustaa itseään ja ystäviään. Heillä ei ole valinnanvaraa. Meillä se on yhtä tärkeetä kun lukutaito. Heidän pitää oppia kantamaan vastuu omasta koskemattomuudestaan ja kaikesta muusta tässä elämässä. He joutuvat myöhemmin myös kantamaan vastuun kehojensa voimistamisesta ja itsepuolustustaitojen ylläpidosta. Me emme tarvitse tähän maahan heikkoja ihmisiä, me tarvitsemme vahvoja yksilöitä. Tottakai fyysisiä eroja on geneettisesti ja muutenkin, mutta AINA voi vahvistaa itseensä. Kyse ei edes ole siitä oletko vahva vai et, kyse on siitä, vahvistatko itseäsi fyysisesti ja psyykkisesti jollain tavalla päivittäin. Kyse on siitä, yritätkö edes tänään olla parempi versio itsestäsi kuin eilen.

Monesti mietin kun yössä tapaan yhtä sun toista piipittäjää, että "Ei helvetti, mietipä jos joutuisimme sotaan ja tämän kansan pitäisi puolustaa maatamme?!". He ovat heikkoja, koska he elävät mukavassa turvallisessa kuplassaan, missä mistään ei tarvitse kantaa vastuuta jos itse ei halua.

Pidä huoli yleisestä fyysisestä ja psyykkisestä suorituskyvystäsi. Sen olemme velkaa heille jotka ovat tämän maan itsenäisyyttä puolustaneet. Kanna vastuu. Hyvää itsenäisyyspäivää!

CrossFit ja Raskaus

Tänään puhutaan raskauden ajan liikunnasta. Tiia ja Terhi ovat raskaana ja he ovat päättäneet harrastaa CrossFit:ia H-hetkeen saakka. Huomioikaa että haastattelu on tehty n 2 viikkkoa sitten, joten Tiia on saattanut jo synnyttää. Mikäli näin on, niin toivomme onnea koko sylin (ja salin) täydeltä!!!

Liikunta raskauden aikana on melko vähän tutkittu osa-alue. Luotettavaa tutkittua tietoa on vaikea löytää. Suomalainen Mari Stenman on fysioterapeutti ja liikuntatieteiden maisteri joka on perehtynyt asiaan hieman enemmän. Hänen blogissa Äitiys liikuttaa löytyy hyvä informaatio pläjäys joka antoi vastauksia moneen kysymykseen. Mari on myös ollut vieraskynänä Lihastohtori Juha Hulmin blogissa, mikä varmasti on tällä hetkellä Suomen tieteellisin liikuntaan ja ravintoon liittyvä blogi. Suosittelen tutustumaan molempien kirjoituksiin mikäli et ole vielä tutustunut.

Unelmien jahtaaminen osa 3- Suunnittele

Suunnittele

Tavoite ei ole mitään ilman suunnitelmaa jolla se toteutetaan. Se mikä ei ole suunniteltua on puuhastelua ja jää siten myös sattuman varaan. Saatat hyvinkin päästä perille, mutta perille pääsy on todennäköisempää jos suunnittelet miten sinne pääset.

Jos tavoitteesi on ensimmäinen muscle up, neuvoa siihen pääsystä kannattaa kysyä esim valmentajalta. Kaikkiin liikkeisiin löytyy progressio. Progressio tarkoittaa sitä että liikkeet skaalataan helpommiksi ja edetään helpommasta haastavampaan ja lopulta täyden liikkeradan suoritukseen. Muscle up:in tekemiseen vaaditaan tarpeeksi voimaa jotta pystyy punnertamaan dippi asennosta suorille käsille. Veto osioon tarvitaan tekniikkaa ja tarpeeksi voimaa jotta saa vedettyä itsensä tarpeeksi korkealle. Kun nämä asiat onnistuvat voidaan ruveta harjoittelemaan progressioita miten veto ja dippi yhdistetään. Pikkuhiljaa lisätään haastavuutta kunnes koko liike suoritetaan.
Tavoitteeseen pääsemisen salaisuus löytyy pitkäjänteisestä työstä, eli toistoista. Tee joka treenin päätteeksi 10-20 muscle up progressiota. Viikossa niitä kertyy näin ollen 50-100. Mikäli voimatasosi riittää, pystyt tekemään muscle up:in tällä kaavalla alle 10 viikossa.

Kuva: eziahp.com

Suunnitelmasta ei ole hyötyä mikäli sitä ei noudata orjallisesti. Kun olet luonut tavoitteen SMART:in mukaisesti ja tehnyt suunnitelman miten se toteutetaan, on aika vaan orjallisesti noudattaa sitä suunnitelmaa. Ole kova ja anteeksiantamaton itsellesi! Jos olet kunnossa treenaamaan niin teet sovitut toistot joka päivä kunnes tavoite on saavutettua. Yksinkertaista.

Mitä jos en saavuta tavoitettani?

Kysy itseltäsi:
1. Olenko tehnyt kaiken suunnitelman mukaisesti?
2. Onko tavoitteeni liian kaukainen?
3. Onko aika liian lyhyt?

Jos et ole tehnyt asioita suunnitelman mukaisesti, olet laiska etkä ansaitse tavoitteen saavuttamista.
Jos tavoite on liian kaukainen eli se ei ole ihan heti saavutettavissa kannattaa luoda välitavoite. Välitavoite on tavoite joka on jossain päätavoitteen  ja nykyhetken välimaastossa. Tavoitteita luodessa on hyvä pitää mielessä että motivoidumme paremmin tavoitteisiin jotka ovat lähellä ja saavutettavissa helpommin. Mikäli päätavoitteesi on päästä CrossFit Games:hin, niin hyvä välitavoite on päästä ensin Winter war karsintarajan paremmalle puolelle.
Jos aikaraja tuli vastaan, niin mieti uusiksi oliko se liian optimistinen? Sen jälkeen luot vaan uuden aikarajan. Riittääkö aikarajan siirtäminen kuukaudella?

Tee näin:

1. Kaiva tavoitteesi esille.
2. Kirjoita jokaiselle tavoitteelle yksityiskohtainen suunnitelma. Esim: "Seuraavat 5 viikon ajaan toistan m-u progressioita 20 krt joka treenin jälkeen"
3. Pysy suunnitelmassa.

- Sovitaan mitä tehdään, tehdään mitä sovitaan - Jari Sarasvuo

Suurin osa, melkein kaikki mistä unelmoit on saavutettavissa. Voit saada melkein kaiken mitä ikinä haluatkaan. Et välttämättä saa sitä juuri sillä hetkellä kun sen haluat, mutta jos tarpeeksi sitä haluat tulet saamaan sen kun aika on kypsä ja ansaitset sen.

Kuva: www.mybclc.org

You have NO idea what You are capable of - mikä on sinun geneettinen potentiaali?

Otsikko on peräisin Kelly Starrettin suusta. Tällä lauseella hän toteaa nykyihmisestä faktan: Harvalla on harmaintakaan aavistusta siitä, mihin kykenee.

Ihmiskeho on mahtava kone joka pystyy ihmeellisiin asioihin. Mitä haluan sanoa on että pystymme aivan mielettömiin suorituksiin, mikäli vain haluamme. Sinulla on aivan huikean kehittynyt koneisto (=oma kroppasi) käytössäsi, ja se pystyy vaikka mihin. Se mikä meitä rajoittaa on omat uskomuksemme. Käytän tässä itseni esimerkkinä. Olen liikkunut koko ikäni ja voisin sanoa että tunnen kehoni jopa erittäin hyvin. En silti, aloittaessani CrossFit:in joskus vuonna 2010, voinut  kuvitella pystyväni tekemään asioita mitä teen tänä päivänä helposti.

Kelly Starrett. MobilityWOD:in perustaja.
Lähde: http://thefitcast.com/wp-content/uploads/2013/05/kelstar-460x280.jpg

Katsoin innokkaana videoita netistä kun kokeneet Crossfittaajat ja muut toiminnallista liikuntaa jo pitkään harrastaneet tekivät renkaissa muscle-uppeja, käsilläseisontapunneruksia ilman tukea seinältä, ja suorittivat tulpanaruhyppyjä kovaan vauhtiin - asoita jotka pitkästä urheilullisesta taustastani huolimatta en ikinä maailmassa pystynyt kuvittelemaan tekeväni (en ikinä koskaan). No, lähdinpä sitten kuitenkin innokkaasti treenaamaan tavoitteenani ensimmäinen ring muscle-up. Olin jo ennestään melko hyvä vetämään leukoja. Armeijassa ja muuallakin arvostettiin leuanvatoa, joten treenasin itseni hyvään kuntoon leuoissa. Pystyin tekemään 20 tiukkaa leukaa, mutta en pystynyt edes lähellekään tekemään muscle-uppia ekaa kertaa kokeilessani. Kuuden viikon jälkeen, treenattuani kyseistä liikettä viisi kertaa viikossa (jälkeenpäin katsottuna se oli ehkä vähän liikaa, mutta olen viisastunut sen jälkeen) sain ensimmäisen muscle-up:ni.

Ensimmäisenä piti lisätä olkapäiden liikkuvuutta, sillä ahkeran penkkipunnerrusjakson jälkeen en päässyt edes lähelle sitä syvää dippiasentoa mitä tarvitaan muscle-upin tekemiseen. Eli ekat viikot, muun muscle-up treenin ohessa,  roikuin renkaissa syvässä dippiasennossa ja venytin olkapäitäni auki.

Kuudennen viikon lopussa tapahtui se maaginen hetki. Olin yksinäni minun silloisessa salissa Spartacuksessa, ja lähdin suorittamaan sitä maagisen vaikeata ja niin kaukana ulottumattomissa olevaa liikettä. Yht'äkkiä olin ylhäällä, ikään kuin maailman huipulla ja itsekseni huusin ilosta tyhjälle salille! Siitä hetkestä on kulunut muutama vuosi ja nyt pystyn tekemään kymmenen muscle-uppia putkeen "any day". Jos joku olisi sanonut minulle sen kaksi vuotta sitten olisin pitänyt henkilöä hulluna. Sama koskee käsilläseisontapunnerrusta vapaaseisonnasta, tänä kesänä tein kaksi putkeen. Mieletön fiilis! Tosiaankin siihen meni noin vuosi. Ensin piti opetella käsilläkävely ja sitten vasta käydä vaikeimpien liikkeiden kimppuun.

Lähde: http://www.cavemenworkout.com/images/article/121-fullscreen.jpg

Kuvittele ihminen. Kuvittele ihminen kymmen tuhatta vuotta sitten. Millainen oli ihmisen suorituskyky? Silloinen ihminen pystyi mm. nostamaan raskaita kuormia (esimerkiksi ison saaliseläimen) ja kävelemään pitkiä matkoja. Pystyykö keskiverto ihminen siihen tänä päivänä? Vastauksesi on varmasti ei, ja se luultavasti on oikein. Sitten kysytään: MIKSI ihminen ei osaa juosta kiinni hirveä tänä päivänä? Koska ihminen ei käytä kehoaan mihinkään muuhun kuin perseellä istumiseen.

Ihmisen geenit eivät ole muuttuneet yhtään luolamiesajoista, joten geenit josta sinä muodostut eivät estä sinua suorittamasta asioita joita sinä pidät lähes mahdottomina. SINÄ estät itsesi suorittamasta näitä asioita. Saatat keksiä syitä kuten: "Minä olen liian pieni joten en voi olla vahva ja nostaa raskaita painoja" tai  "Olen liian iso ja painava joten en voi olla hyvä kehonhallintaa vaativissa liikkeissä" tai "Olen liian vanha kehittymään fyysisesti". Kovan luokan hevonpaskaa, sanon minä. Kuka tahansa meistä voi olla mielettömän vahva ja omata jumalallisen kehonhallinnan. Kyse on vain omistautumisesta. Jokaisella ihmisellä on geeneissään ohjelmoitu kyky kävellä käsillä, tehdä leukoja, tehdä muscle-uppeja jne. Ne ovat kaikki ihmiselle luonnollisia liikkeitä ja ainostaan nyky-yhteiskunnan elintavat ovat pystyneet poistamaan ne taidot ihmiseltä.

Lähde: medindia.net

Se joka laittaa itsensä likoon on se joka palkitaan tuloksilla ja hän on se joka pystyy venyttämään uskomustensa rajoja.

Mitä tässä yritän sanoa on että me emme käytä läheskään täyttä geneettistä potentiaaliamme. Nopeasti arvioiden tavallinen tallaaja käyttää alle viisi prosenttia siitä. Maailmanluokan voimistelija käyttää ehkä 40-50% geneettisestä potentiaalistaan.  Saattaa olla että hän on voimistelussa suorituskyvyltään ehkä 80:ssä prosentissa, mutta entä hänen kyky juosta pitkiä matkoja tai kyky nostaa raskaita kuormia jaloillaan? Häneltä on luultavasti jäänyt "muutama" jalkapäivä väliin. Mieti hetki seuraavaa: olympia tason voimistelija käyttää 40-50% geneettisestä potentiaalistaan, ja silti hän pystyy suorittamaan näennäisesti yli-inhimillisiä asioita kehollaan. Sinulla on lähes täsmälleen samat geenit - mihin sinä pystyt?

Get your shit together and do something about yourself!

Hyvää Joulua ja Aivan Mahtavaa Uutta Vuotta!

T. Nalle