perjantai 16. lokakuuta 2015

Showdown Kiitokset!

Yhteisö on tärkeä osa elämäntapaamme. Itseasiassa yhteisö on tärkeää ihmiselle ja koko sen olemassa ololle. En usko siihen että kukaan pystyy toteuttamaan unelmiaan yksin. Jokaiseen unelman toteuttamiseen tarvitaan tukea.

Aikana jolloin Basement oli vaan pilke silmäkulmissamme, olen kirjoittanut itselleni näin: "Haluamme luoda yhteisön joka tukee toisiaan unelmien toteuttamisessa". Nyt kun katson luomaamme yhteisöä, tajuan että olemme onnistuneet alkuperäisessä visiossa.

Yhteisöäkään ei luoda yksin. Yhteisö luodaan yhdessä samankaltaisten ihmisten kanssa.

Meille valmentajille tärkeä arvo on auttaa teitä pääsemään tavoitteisiinne. Se että näemme teidän onnistuvan, tuo meille iloa. Teidän tyytyväisyys on meille tärkeää. Ilmeisesti olemme onnistuneet antamaan teille jotain, koska viime viikonloppuna te todellakin annoitte meille.

Viime viikonloppu oli merkityksellinen. Helsinki Showdown oli menestys ja saimme toteuttaa yhden unelmistamme, rakentaa "iso" tapahtuma suomeen. Se ei kuitenkaan ollut se mitä käytin mittarina onnistumisessa. Yhteisö oli mittari onnistumisesta.

Ihmiset uhrasivat kokonaisen pitkän päivän (jotkut jopa kaksi) Showdownille. Kaikilla näytti vielä olevan kaiken lisäksi hauskaakin. Tai noh, purun loppumetreihin saakka. Sitä on vaikea selittää, mutta se tunne on upea kun ihmiset tekevät töitä yhdessä tuolla tavalla.


Emme ole saaneet muuta kun kiitosta siitä miten hyvin ja ammattimaisesti kaikki toimi Lauantaina. Syy siihen olette te hyvät ihmiset. Ilman teitä ja teidän omistautumista Showdowniin mikään ei olisi toiminut näin hyvin. Itseasiassa Showdown ei olisi ollut mahdollinen ilman teitä. En voi sanoin kuvailla miten kiitollisia me olemme teille.





Olemme kiitollisuuden velassa teille. Lupaamme että sen minkä te annoitte meille, korvaamme sen teille vielä tavalla tai toisella. 

Kiitos rakkaat Basementeesit ja kaikki muut Showdown vapaaehtoiset,

T. Basement Crew

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti