Palomiesten välillä on yhteys, jota on vaikea selittää. Yhteisöä, sana "veljeskunta" kuvastaa parhaiten. Paloasemalla jaetaan ilot ja surut. Siellä nauretaan, itketään, jekutetaan ja viilataan. Me syödään yhdessä, treenataan yhdessä ja luonnollisesti hoidetaan työtehtävät yhdessä. Teemme kaiken yksikköinä. Veljeys ulottuu myös työpaikan ulkopuolelle. Pidämme yhtä kaikessa. Yhdessä koetut vastoinkäymiset hitsaavat meitä yhteen.
Veljeys ylittää myöskin maantieteelliset rajat. Itse olen mm syönyt illallista ja viettänyt iltaa paloasemilla, esim Teheranissa, New Yorkissa ja San Diegossa. Tiedän olevani tervetullut missäpäin maailmaa tahansa. Ruokaa on aina ja keskusteluaiheet ei muutu.
Minä, Toffe, Robin ja Eppu ollaan onnekkaita saadessamme kuulua kyseiseen veljeskuntaan. Olen 100 % varma, että minua ei jätetä tiukan paikan tullen pulaan. Myös työtoverini tietävät, että minä en jätä heitä. Oli tilanne mikä tahansa, olemme lojaaleja toisillemme ja siitä ylpeitä.
Syyskuun 11. 2001 veljeskuntalaiset lähtivät päättäväisinä, yhtenä rintamana pelastustehtävään, joka heille oli annettu. Heistä suurin osa menehtyi. 343 palomiestä ja ensihoitajaa antoivat elämänsä auttaakseen hädässä olevia. Se, hyvät ihmiset, on sankaruutta.
Tänään kunnioitamme kaikkia heitä, jotka vastasivat hälytykseen sinä aamuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti